Maanläheinen kasvutarina

Pienestä koneurakoitsijasta kokonaisurakoiden tekijäksi

RTA-YHTIÖIDEN tarina kertoo pienen koneurakointiliikkeen kasvusta mittavien infra- ja kokonaisurakoiden tekijäksi. Samalla se on kertomus vahvoista juurista, perheyhtiön arvoista ja maanläheisestä toimintatavasta. Tarinaamme maanrakennuksen ja kunnossapidon urakoitsijana on kirjoitettu jo lähes puolivuosisataa.

RTA:n historia

Maarakennus Raimo T.A. Virtanen Oy ja Maanrakennus Rasimus Oy ovat tärkeä osa lähes 50-vuotista yritystarinaamme.

  • 1968

    Peruspilari yhtiöllemme paalutettiin suomalaiseen maaperään. RTA-YHTIÖIDEN perustaja Rakennusneuvos Raimo T.A Virtanen aloitti toiminnan yhden koneen yrittäjänä vuonna 1968. Hyvinkäällä tehtiin talvikunnossapitourakointia Massey Fergusonin voimin.

  • 1970-luku

    Yhtiö aloitti 1970-luvulla kaapelirakentamisen ja keskittyi kaukolämpörakentamiseen Hyvinkäällä ja Riihimäellä. Raimon koneurakoinnin pahimmat kilpailijat olivat 43 sähkölaitoksen lapiomiestä.

  • 1988

    Raimo kehitti yhtiötään vuosien aikana toiminimestä kommandiittiyhtiöksi ja edelleen osakeyhtiöksi vuonna 1988. Samana vuonna markkinointinimi RTA-YHTIÖT otettiin käyttöön ja toimintaa laajennettiin yritysostoin kuljetustoimintaan ja urakkarakentamiseen Etelä-Suomen alueella. Raimon veli Reijo tuli mukaan liiketoiminnan kehittämiseen ja nykyinen toimitila rakennettiin osoitteeseen Kerkkolankatu 28.

  • 1990-luku

    1990-luvulla Suomi ja RTA-YHTIÖT tämän mukana kokivat syvän laman. Laskusuhdanne koetteli yritystoiminnan vanhoja osia, kun se samalla synnytti uutta.

    Verkonrakentaja Wire Oy perustettiin yhdessä Paloheimon sähkölaitoksen sekä Raimo ja Reijo Virtasen yhtiöiden kanssa vuonna 1991. RTA-YHTIÖT lähti kehittämään kaapelirakentamista kumppanuusajattelulla.

    Maarakennus Rasimus Oy ostettiin RTA-YHTIÖILLE vuonna 1992. Maarakennus Rasimus Oy ja Maarakennusliike Raimo T.A Virtanen Oy toimivat vuosia tiiviisti yhdessä ja toteuttivat yhteistyössä mm. kaukolämmön siirtolinjan Riihimäeltä Hyvinkäälle.

  • 2000-luku

    Raimo T.A Virtanen ja Helena Virtanen juhlivat 40-vuotista taivaltaan yrittäjinä vuonna 2008. Surujen vuodet koettiin 2010 ja 2011, kun molemmat perustajaosakkaat menehtyivät sairauteen. Toinen sukupolvi otti ohjat käsiinsä 2012. Päivi Virtanen, Nina Lindström ja Harri Virtanen jatkavat yritystoimintaa tänään yhdessä jatkuvan kehittymisen periaatteella. RTA-YHTIÖT luopuivat Verkonrakentaja Wiren omistuksesta vuonna 2014.

  • 2017

    Ote maahan vahvistuu. Tiiviin yhteistyön myötä yhtiöt Maarakennusliike Raimo T.A Virtanen Oy ja Maarakennus Rasimus Oy fuusioituivat 1.3.2017 uudeksi yhtiöksi RTA-YHTIÖT Oy.

RTA tänään

Perheyhtiömme tarina jatkuu uuden sukupolven luotsaamana. Olemme maarakennusalan keskisuuri toimija, joka kasvaa tavoitteellisesti ja hallitusti yhteisen RTA-nimen alla.

Kädet savessa, katse tulevaisuudessa

Vaikka työmme perusta on edelleen maarakentamisessa, toimimme tänään yhä useammassa kohteessa vaativien rakenteiden rakentajana. Urakkakohteemme ovat kasvaneet projektikohteiksi, joissa täsmällinen projektinjohto on urakan onnistumisen kannalta ehdoton edellytys. Tarkastimme arvomme ja nostimme toimintamme toteutuksen kannalta tärkeimmäksi arvoksemme täsmällisyyden. Tämä tarkoittaa täsmällisiä töiden aloituksia, kokonaisuuden hallintaa ja aikataulujen noudattamista tilaajan vaatimusten ja mahdollisuuksien mukaan. Yhteistyössä laajan alihankintaverkoston kanssa varmistamme rakennuttajille ja tilaajille laadukkaat ja laaja-alaiset rakentamisen ja kunnossapidon palvelut.

Helpotamme asiakkaittemme arkea

Toimintamme keskiössä ovat tyytyväiset asiakkaat. Uudistamme osaamistamme ja työarkeamme niin, että kilpailukykymme on vahva myös asiakastarpeiden muuttuessa. Urakoinnissa teemme ratkaisut yhdessä asiakkaittemme kanssa ripeästi ja turvallisesti, kannattavuutta ajatellen. Autamme rakentamisen ja kunnossapidon suunnitelmamuutoksissa, aikataulutuksissa ja budjetoinneissa. Pidämme projektinhallinnan tehokkaana ja teemme sen minkä lupaamme. Näin toimien saamme aikaan aitoa lisäarvoa asiakkaillemme: luotettavaa kumppanuutta, rakentamisen kustannustehokkuutta, turvallisuutta työmaille ja korkeaa työn laatua.

Toimimme vastuullisesti

Teemme yhdessä henkilöstömme ja laajan alihankintaverkostomme kanssa merkityksellistä ja vastuullista työtä suomalaisena rakennusalan urakoitsijana. Tunnemme ja kannamme vastuumme kestävää kehitystä tukevassa elinkaarirakentamisessa. Elantomme tulee maasta, joten ympäristön ja ilmaston hyvinvointi on meille erityisen tärkeää. Käytämme mahdollisuuksien mukaan nykyaikaista vähäpäästöistä kalustoa ja kehitämme toimintaamme jatkuvasti niin, että maa-ainesten ja materiaalien uusiokäyttö on tehokasta ja ympäristömääräysten mukaista. Toimimme työturvallisuus edellä ja huolehdimme projektiemme taloudellisesta onnistumisesta päivittäin.

Avoin ja aloitteellinen työkulttuuri

Yhtiössämme on aina mukauduttu rakennusalan markkinoiden ja asiakastarpeiden muutoksiin. Avoimessa työyhteisössä syntyy päivittäin aloitteita, ideoita ja kehitysehdotuksia, joiden jatkojalostamiseen käytämme resursseja ja aikaa. Olemme idearikkaita myös asiakkaiden suuntaan. Työmaiden muuttuvat olosuhteet ovat kasvattaneet meistä käytännönläheisiä ongelmanratkaisijoita. Keskitymme jatkossakin ydinosaamisemme, mutta olemme avoimia myös rakennusalan uusille liiketoimintamahdollisuuksille.