RTA-Yhtiöt Oy / Yhtiö

RTA-Yhtiöt Oy

RTA-YHTIÖT TÄNÄÄN:

RTA-YHTIÖT on yli 40-vuotta toiminut yhtiöryhmä, jonka perustaja Rakennusneuvos Raimo T.A Virtanen aloitti toiminnan yhden koneen urakoitsijana vuonna 1968.

Koska yhtiöidemme historia on 40-vuoden ajan ollut monivaiheinen haluamme avata sen historiallisesti merkittävät vaiheet tässä sivustolla.

Historia

1968

Raimo T.A Virtanen aloittaa toiminnan Massey Ferguson merkkisellä traktorikaivurilla Hyvinkäällä. Urakointi alkoi talvikunnossapitotöillä ja laajeni vuonna 1969 kaapelirakentamiseen. Kaapelirakentaminen aloitettiin aivan uudella tekniikalla, jota kuvastaa se, että Raimon pahimmat kilpailijat olivat 43 sähkölaitoksen lapiomiestä.

1974-1988

Maarakennusliike Raimo T.A Virtanen & Co Ky perustettiin ja voimakas kasvu alkoi. Toiminta aloitettiin kotoa käsin Hyvinkäällä Raimo T.A Virtasen ja hänen vaimonsa Helena Virtasen johdolla.

1976

Uudet toimitilat rakennettiin osoitteeseen Kerkkolankatu 30, Hyvinkää. Toiminta keskittyi näinä vuosina kaukolämpörakentamiseen Hyvinkäällä ja Riihimäellä.

1982

Raimo T.A Virtanen valittiin Hyvinkään Vuoden Yrittäjäksi.

1986

RTA laajensi toimintaa yritysostoilla hankkimalla kaksi kuljetusliikettä ja perustamalla Vimelco Oy:n, joka toi maahan kaukolämpöputkea Tanskasta. Nykyisin Vimelco Oy myy ja tuo maahan materiaalinkäsittelylaitteita. Vimelco Pakkaus?

1988

Uudet toimitilat rakennettiin osoitteeseen Kerkkolankatu 28, Hyvinkää, jossa yhtiön toiminta jatkuu edelleen. Toiminta laajeni edelleen yritysostoin, kun RTA osti Hallenberg-yhtiöt Parolasta yhdessä veljensä Reijo Virtasen kanssa. RTA-YHTIÖT nimi otettiin käyttöön markkinointiin. RTA-YHTIÖIDEN 20-vuotista taivalta juhlittiin uusien toimitilojen avajaisilla.

1989

Ilmo, Raimo ja Reijo Virtasen isä Toivo Virtanen kuoli ja heidän isänsä aloittamasta yhtiöstä veljekset perustivat Betoni Virtanen Oy:n, jonka toiminta siirtyi Kerkkolankatu 26, Hyvinkäällä.

1991

Verkonrakentaja Wire Oy perustettiin yhdessä Paloheimon sähkölaitoksen ja Raimo sekä Reijo Virtasen yhtiöiden kanssa vuonna 1991. Toiminta aloitettiin vuonna 1992 siirtämällä Paloheimon sähkölaitoksen asennusresurssit Wireseen. Yhtiön kotipaikaksi muodostui Hyvinkää. Wire on laajentunut hankkimalla vastaavat resurssit Lohja- ja Vihdin sähköstä sekä Riihimäen Puhelimesta. Wire oli ensimmäisiä yhtiöitettyjä urakointimallin tekijöitä.

1992

Raimo ja Reijo Virtanen ostivat Maarakennus Rasimus Oy:n Riihimäeltä, joka toimii edelleen osoitteessa Karoliinankatu 11, nykyisin Raimo Virtasen perheen yhtiönä.

2004

Maarakennusliike Raimo T.A Virtanen Oy ja Maavire Oy ostivat Verkonrakentaja Wire Oy:n koko osakekannan.

2008

RTA-YHTIÖT täyttää 40-vuotta. Raimo T.A Virtanen saa pitkästä urastaan ja aktiivisesta toiminnastaan Infra ry:ssä arvonimen Rakennusneuvos. .

2010

Perhe ja perheyhtiö kokevat suuren menetyksen, kun RTA-YHTIÖIDEN toinen perustajaosakas Helena Virtanen kuoli 12.6.2010. RTA-YHTIÖIDEN toimintaa vetää tänään operatiivisesti Raimon ja Helenan tytär Nina Lindström ja poika Harri Virtanen. Tytär Päivi Virtanen toimii aktiivisesti yhtiöiden hallituksessa.


Maarakennusliike
Raimo T.A. Virtanen Oy

Kerkkolankatu 28, 05800 Hyvinkää
Puh. 020 456 8110, Fax. 020 456 8111

Toimitusjohtaja: Nina Lindström
Henkilöstöä 50 työntekijää
Liikevaihto 8,5 milj. €

Maarakennus Rasimus Oy

Karoliinankatu 11, 11100 Riihimäki
Puh. 020 456 7850, Fax. 020 456 7849

Toimitusjohtaja: Nina Lindström
Henkilöstöä 30 työntekijää
Liikevaihto 4 milj. €

Betoni Virtanen Oy

Kerkkolankatu 26, 05800 Hyvinkää
Puh. 020 456 8160, Fax. 020 456 8166

Toimitusjohtaja Jukka Heiskanen
Henkilöstöä 6 työntekijää
Liikevaihto 1 milj. €

Vimelco Oy

Kerkkolankatu 28, 05800 Hyvinkää
Puh. 020 456 8101, Fax. 020 456 8105

Toimitusjohtaja Nina Lindström
Henkilöstöä 7 työntekijää
Liikevaihto 4 milj. €

www.vimelco.com

Verkonrakentaja Wire Oy

Kerkkolankatu 30, 05800 Hyvinkää
Hepolammintie 23, 08680 Lohja
Keskuskatu 59, 10300 Karjaa

Toimitusjohtaja Valtteri Virtanen
Henkilöstöä 100 työntekijää
Liikevaihto 15 milj. €

www.wirenet.fi